Search
  • Mia Björk-Niemi

Tässä ja nyt, nykyhetken kuunteleminen

Nykyihminen elää pitkälti kaaoksen keskellä, tekemättömien töiden ja kiireen paineen alla. Ei ihme, että välillä voi tuntua kadottavansa kosketuksen itseen ja nykyhetkeen. Mieli harhailee ja keskittymiskyky heikkenee. Mieli karkailee menneessä tai tulevassa; huomaat pudonneesi kärryiltä kesken lukemisen tai lenkillä havahdut siihen ettet ole huomannut maisemien muuttuneen kun mielessä keskustelet keskeneräisten asioiden kanssa. Nämä olivat vain esimerkkejä yhteyden katkeamisesta tähän hetkeen. Pitkään jatkuessaan mielen ylikierrokset voivat johtaa siihen, että mieli viihtyy paremmin joko menneessä soimaten virheistä tai tulevassa pelotellen sinua entä jos kysymyksillä.






Taitoja, jotka auttavat sinua löytämään helpommin kosketuksen nykyhetkeen kutsutaan tietoisuustaidoiksi eli mindfullnesiksi tai tietoiseksi läsnäoloksi. Tietoisuustaitojen hyötyjä ovat mm.

- kyky olla läsnä hetkessä

- kyky olla kosketuksissa itseen, muihin ihmisiin ja ympäristöön

- kyky huomioida omien ajatusten vaihtelu,ajatusten virtaaminen ilman pakkoa pitää niistä kiinni

- kyky rauhoittumiseen ja itsen hyväksymiseen


Uuden taidon harjoittelun aloittaminen voi olla joskus työn takana. Kiireinen, stressaantunut mieli pyrkii olemaan joka hetki tehokas, jolloin uuden opettelulle ei tunnu jäävän aikaa eikä tilaa. Toinen vaihtoehto on alkaa innokkaasti harjoittelemaan, jonka jälkeen kyllästytään ja harjoittelu jää. Mieli tuottaa tehokkaasti ns. esteajatuksia, joita kannattaakin kyseenalaistaa aktiivisesti. On hyvä muistuttaa itselle, ettei ole pakko rentoutua vaan tarkoitus on tulla tietoiseksi siitä mitä tapahtuu ja mikä parasta, tietoista läsnäoloa voi harjoitella missä tahansa.



Seuraavaksi muutama vinkki kuinka voit harjoitella tietoista läsnäoloa;

- Ruokailutilanteessa ajattele mitä syöt. Keskity syömiseen,älä tee muuta samalla. Hidasta ruokailun rytmiä. Maistele ja pureksi ruokaasi rauhassa. Voit miettiä onko syömäsi ruoka hyväksi sinulle? Vai valitsetko seuraavalla kerralla jotain muuta? Miltä vatsassasi tuntuu ruokailun aikana?

- Sosiaalisissa tilanteissa tarkkaile omaa tapaasi kohdata muita ihmisiä. Kiinnitä huomiota tapaasi kommunikoida ja huomioida muita ihmisiä.

- Kiinnitä huomiota pieniin mahdollisuuksiin keskittyä tähän hetkeen. Voit esimerkiksi kiinnittää huomiosi hengitykseesi kun seisot liikennevaloissa tai odotat vuoroasi.

- Hidasta tekemistäsi tietoisesti. Asia, jonka yleensä teet kiireellä ja kärsimättömästi voikin olla hyvä mahdollisuus harjoitella tietoista tekemistä.

- Havainnoi hengitystäsi. Aamulla herätessä ja illalla nukkumaan mennessäsi hengitä muutama kerta syvään sissän ja ulos. Havainnoi, miten hengitys tuulettaa kehoasi ja minkälainen vaikutus sillä on pallean alueelle.

-Missä olet juuri nyt? Miltä siellä näyttää? Miltä tuoksuu? Kiinnitä huomiosi yksityiskohtiin, tarkkaile siellä olevia ihmisiä ja heidän tekemisiään. Kuuntele ja anna aistien havainnoida ja kytkeä sinut tähän hetkeen.




5 views