Search
  • Mia Björk-Niemi

MITÄ KUULUU?


Kysymys, jonka jokainen kuulee jos ei nyt päivittäin niin ainakin todella usein. Kuinka moni vastaa rehellisesti ja kuinka moni oikeasti haluaa kuulla mitä toiselle kuuluu? Mitä jos vastapuoli alkaakin todella kertomaan kuulumisia, jotka eivät sillä kertaa olekaan elämän tähtihetkistä kertovia?

Entä muistatko kysyä itseltäsi kuulumisia ja oletko rehellinen vastauksessasi?



Olen viime aikoina miettinyt paljon ihmisten yksinäisyyttä omassa itsessään ja omassa ympäristössään vaikka ympärillä olisikin ihmisiä ja läheisiä. Elämänmenon kuormittavuus, pinnalliset ihmissuhteet ja elämänkokemukset vaikuttavat tekevän ihmisistä ikäänkuin pinnalla eläjiä, jotka eivät saa kosketusta toisiin ihmisiin saatikka itseensä.




Pahoinvointi lisääntyy. Kivut, ahdistus ja mielialaoireet lisääntyvät. Kipuihin syödään kipulääkkeitä, ahdistukseen ja mielialaoireisiin mielialalääkkeitä.Oireisiin haetaan helpotusta ulkopuolisista tekijöistä tai somaattisista sairauksista. Oireet voivat olla hyvinkin voimakkaita, jolloin huoli omasta terveydentilasta kasvaa. Lääkäri määrää voimistuviin oireisiin uusia, aina voimakkaampia lääkkeitä, joissa niissäkin on omat sivuoireensa ja haittavaikutuksensa. Huonosti voivan keho saattaa herkästikin olla todella sekaisin erilaisista lääkecocktaileista,kiireestä, stressistä ja muista elämäntilanteeseen vaikuttavista asioista. Kipulääkkeetkin kääntyvät särkypotilasta vastaan aiheuttaen lopulta vieroitusoireina päänsärkyä, tällöin voidaan syödä pitkiäkin aikoja ibuprofeiinia päänsärkyyn ymmärtämättä että lääke itsessään aiheuttaa säryn.



Miten kukaan voi aidosti olla läsnä toiselle jos ei ole läsnä itsessään? Mielestäni ei voi. Peiliin katsominen ja aidosti itseä silmiin katsominen voi olla pelottavaa ja ahdistavaa. Peilistä voi kurkistaa vanhoja häpeän tunteita, syyllisyyttä ja surua, jota paetaan kovalla kiireellä.

Mikä olisi pahinta mitä voisi tapahtua jos astuisit peilin eteen avoimin mielin itseäsi silmiin katsoen ja kysyisit "mitä kuuluu?" Mitä kysymys sinussa herättää? Millaisia tunteita? Tuntemuksia kehossa?

Seuraavaksi voitkin kysyä joltakulta tärkeältä ihmiseltä "mitä kuuluu?". Kysy kysymys olemalla aidosti kiinnostunut ja kysy tarkentavia kysymyksiä, jolloin toiselle välittyy tunne että haluat todellakin tietää hänen kuulumisensa.




Eläminen on elämistä varten.Tunteet on tarkoitettu tunnettaviksi. Siis uskalla elää ja kohdata tunteesi. Tunteet itsessään eivät vahingoita vaikka siltä se pahimmillaan voi tuntua. On kuitenkin lohdullista muistaa että tunteita tuntemalla et vahingoita itseäsi ja tunteiden tunnistamiseen ja kohtaamiseen voi saada apua. Uskaltamalla tutustua omaan aitoon itseen aukeaa mahdollisuus olla myös toisiin ihmisiin aidossa, läsnäolevassa vuorovaikutuksessa ja yhteydessä.


Haastan sinut kanssani katsomaan peiliin:) Pysähdythän kuulemaan mitä itsellesi ja muille ihmisille kuuluu. Näyttämällä esimerkkiä saat varmasti muutkin pysähtymään tärkeän äärelle.


41 views